SOCIAL MEDIA

HEI HEI KESÄ, OLIT IHANA

torstai 3. syyskuuta 2020
Heippa pitkästä aikaa. En ole juurikaan koko kesänä tänne blogiin kirjoitellut muutamaa reseptiä lukuunottamatta. Päätin nimittäin tuossa kesän alussa että kirjoittelen tänne silloin kun tuntuu että on jotain asiaa ja muuten keskityn kuvien laittamiseen instagramiin (mistä löydät minut muuten nimimerkillä @id4hhh) ja facebookiin ( sieltä löydät nimut nimellä Idahhh)!

Se päätös tuntui tällaiselle blogitytölle hieman vaikealta mutta nyt olen jo aika sinut asian kanssa ja tyytyväinen. Blogimaailma on muuttunut ja tuntui että nyt on myös aika itsensä myös muuttua. Vahvuuteni kuitenkin on enemmän näissä kuvissa kuin itse tekstissä.




























Mitä meidän kesään sitten on kuulunut? Pieni yhteenveto varmasti olisi paikallaan :)
Tämä kesä on nimittäin monella tapaa ollut erilainen kuin aikaisemmat kesät.

KESÄ 2020

VIIHDYTTY KOTONA 
Ollaan tämä kesä vietetty tosi paljon aikaa joko kotona tai sitten perheiden luona ja nähty paljon vähemmän muita ihmisiä. Toisaalta se on ollut koronan takia mutta toisaalta myös monet kesän tyypilliset projektit ovat pitäneet meidän kiireisinä ettei ole ehkä ollut aikaa eikä jaksamista.

KESÄLOMA
Minulla oli tänä vuonna kesäloma kesäkuussa ja sen vajaat 4 viikkoa sain nauttia lähes joka päivä melkein 30 asteen helteistä. Niistä päivistä nautinkin täysin rinnoin, niin hyviä säitä kun ei monesti lomalle satu.

KOLMEKYMPPISET
Täytin viimenään sen 30v. En ole potenyt onneksi minkäänlaista ikäkriisiä. Tai sen "kriisin" jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa podin jo muutama vuosi sitten. En haluaisi vanhentua mutta en toisaalta haluaisi olla kovinkaan paljoa nuorempikaan. Näin on just hyvä. Synttäreidenkin vietto jäi viettämättä pienen sairastelun takia, mutta ei sekään haittaa.

RAKKAUS
Ja niin mentiinhän me miehen kanssa kihloihinkin nyt kesällä <3 (vihdoin ja viimein 11. vuosipäivänämme ':D) Hääpäivää ei olla sovittu mutta kyllä sekin päivä vielä sieltä tulee ja kyllä vähän jo pieniä suunnitelmia ja ajatuksia sen suhteenkin jo on.

PIHAPUUHIA
Alkukesästä laitettiin kasvimaa uuteen uskoon (lue postaus täältä*) ja sitten tein neljä metriä pitkän perennapenkin takapihalle...koska hullaannuin täysin puutarhaliikkeessä ostamaan perennoita :D pyhitin myös yhden kasvulaatikon kasvimaalla täysin niittykukille ja se onkin ollut yksi parhaista päätöksistä ikinä sillä sieltä sai kerättyä mitä ihanempia ja herkullisen värisiä kimppuja arjen iloksi.

PYÖRÄILY
Tänä kesänä olen myös hurahtanut taas vähän pyöräilyyn ja ollaankin Hemmon kanssa pyöräilty ahkeraan kylää ympäri. Ei tosin mitään hirveitä hikikuntolenkkejä vaan enemmänkin tuulettamaan mamman päätä ja Hemmon kuntoutumiselle.

KUKKIA,KUKKIA,KUKKIA
Tänä kesänä on tullut myös kerättyä ennätysmäärä kukkia. Niinkuin kuvista näette joka viikko onkin tullut kerättyä isot kimput olohuoneen tai keittiön pöydälle juuri sen ajankohdan kukkia. 

SURU
Nyt kesällä suru on myös taas hieman nostanut päätään. Kevät oli täynnä niin paljon muita vastoinkäymisiä ja muita murheita ettei sitä varmaan ollut oikein aikaa surra niin kuin olisi ollut tarve. Nyt kuitenkin isän kuolemasta kuitenkin vuosi. Se tekee edelleen kipeätä mutta päivä päivältä helpottaa vaikka välillä otettaisiinkin muutama askel taaksepäin.



Vaikka kesällä surinkin vielä oli kesä kuitenkin varsin ihana <3
Miten teidän kesät menivät? :)


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •


IHASTUTTAVA LANKKUPÖYTÄ

torstai 15. elokuuta 2019
Toissapäivänä kun jaoin kuvan meidän olohuoneesta FB-sisustusryhmässä ja lankkupöytä sai osakseen paljon ihastusta havahduin siihen että meidän olohuoneen lankkupöydällä on tänään jo ensimmäinen vuosipäivä ja voisinkin kertoa vähän sen historiasta vuosipäivän kunniaksi.

lankkupöytä

skandinaavisen boheemi 

lankkupöytä
  
tumma skandiboho

kalkkimaali seinä

skandiboho

vanha lankkupöytä

tumma olohuone sisustus

tine k home

lankkupöytä

tumma sisustus

sohvapöytä asetelma

Olin siis jo pitkään haaveillut lankkupöydästä olohuoneeseen ja kuolannut Uuden Kuun Emilian pöytää. Jostain syystä vanhojen lankkujen etsiminen oli jotenkin hankalaa eikä sopivia meinannut löytää millään. Ja sain minä hieman miestäkin suostutella ajatukseen - hän ei nimittäin ollut kovin kiinnostunut vaihtamaan sohvapöytiä. Mutta väsytystekniikka taisi toimia :D

Ehdin jo ottaa yhteyttä paikalliseen perinnerakennustarvikemyymälään Roseborgiin mutta juuri oikeanlainen lankku löytyikin sitten yllättäen ihan lähipiiristä! Lankku on varmasti yli satavuotiasta ellei jopa 200 vuotias, kun laskeskelee että riihi varmasti rakennettu yli sata vuotta sitten ja siihen päälle lankuista lasketut vuosirenkaat. Se on aluperin purettu vanhasta riihestä 60-70-luvulla. Tarinan mukaan eräs arkkitehti oli ostanut muut puretut lankut lattiaksi johonkin taloon Loviisassa mutta tämä yksi oli jäänyt jäljelle ja sitä säilytetty siitä saakka. 

Romantisoidusti ajateltuna lankku vissiin odottikin meitä ja kukoistusaikaansa. Meille riitti tämä yksi lankku sillä se oli mahtavasti yli kuusi metriä pitkä ja 30cm leveä, joten siitä saatiin reilun kokoinen sohvapöytä (noin 90cm x 110cm) ja vielä jalat samasta lankusta. Ennen käyttöönottoa lankku putsattiin huolellisesti ja lopuksi pöytä käsiteltiin hyvin kevyesti kuultamaan ruskeaksi.

Se onkin ilahduttanut meitä joka päivä siitä asti. Osa varmasti ilahduksesta on se että se on omin käsin tehty yhdessä miehen kanssa mutta myös lankun historia ja patina herättää itsessä ihastusta <3


Ihastuttavaa torstaita siis kaikille!


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •

PIENTÄ PINTAREMONTTIA - LUPIINEJA JA LUPIINITAPETTIA OLOHUONEESSA

torstai 6. kesäkuuta 2019
Hellurei ja helteistä torstaita!
Ei vitsi mitkä ilmat. Ollaan Hemmon kanssa täysin siemauksin näistä keleistä - varsinkin kun meillä on ilmalämpöpumppu, joka pitää sisäilman mukavan viileänä :)

Tänään kävin äitin kanssa taimimyymälässä ja äiti osti minulle ihanan marjapuuronvärisen daalian kun oli puhetta että ovat juuri nyt niin "muodissa". Tai ainakin omassa somekuplassani. Muodin huipulla tai ei niin pitää minullakin olla oma daalia :D se pääsi het isoon ruukkuun terassille. Toivottavasti saan sen pysymään hengissä!

Ulkona jyllää siis daaliat mutta sisällä sen sijaan lupiinit ;) 

Skandinaavisen boheemi sisustus

Skandinaavisen boheemi sisustus

Koira joka sopii sisustukseen

Lupiineja maljakossa

Skandinaavisen boheemi sisustus

Sandberg Emma tapetti

Tumma kukkatapetti

Sandberg Emma tapetti

Olohuoneen sisustus

Lupiinitapetti

Kesäsisustus

Tumma kukkatapetti

Tienpientareet ovat jo täynnä ihania lupiineja, joten kävin tietysti sieltä heti nappaamassa ison kimpun maljakkoon! Lupiini on kyllä lempikukkani mutta harmikseni se pääsi sitten uudelle vieraslajien kieltolistalle Suomessa. Ymmärrän toki lain tarkoituksen ja se on vain hyvä juttu, joten sitä suuremmalla syyllä aionkin nyt nauttia suurista lupiinikimpuista ja kerätä niitä niin paljon kun nyt kun vielä voi ja samalla edesauttaa niiden hävittämistä tienvarsilta.

Onneksi sain lupiinit myös seinälle tapettiin niin voin ihastella niitä kieltolistasta huolimatta vuoden ympäri! <3 


Viime viikolla kerroin että meidän eteisaula koki lomaviikollani pienen pintaremontin maalilla ja Sandberg Tapettien kukkatapetilla. Nyt ollaan viikon verran katseltu uusia seiniä ja valehtelematta en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Värit ja tapetti ovat ihan täydellisiä.

Meidän eteisaula on yhteinäistä tilaa olohuoneen kanssa, joten kun jommassa kummassa tehdään sisutukseen muutoksia on otettava huomioon tämä toinenkin tila ja sisustuksen on toimittava molempiin suuntiin. Jotta eteisaulan sisustus sulautuisi sopivasti olohuoneen sisustukseen eteisaulan seinän väri muuttui harmaaksi (Tikkurila Valamo) ja tämän lisäksi päätin tapetoida olohuoneen puolella pianonurkkauksessa samalla tummanharmaalla Sandbergin Emma- tapetilla kuin eteisaulassa.

Nyt tapetti ja värit toistuvat kivasti ja tila tuntuu yhtenevältä. Tapettia jäi ihan vähän yli niin olen miettinyt että voisin ehkä tapetoida sinisen renginkaapin takaseinän samalla tapetilla, jolloin tapetin kuvio toimisi sellaisenä punaisena lankana tilassa.


Voi olla että se olisi hieman liikaa, mutta katsotaan :)

Ihanaa torstai-iltaa <3



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •