Näytetään tekstit, joissa on tunniste gotlanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gotlanti. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. tammikuuta 2017

INSTAGRAM TRAVEL THURSDAY: Vuoden 2016 huippuhetket reissuilla


Se olisi vuoden eka IGTT taas ja aiheena näin tammikuussa olisi katsaus reissuvuoteen 2016. Koska sellaisia postauksia olen tehnyt jo ajattelin tarttua tähän haasteeseen aiheella "Vuoden 2016 huippuhetket reissuilla". 

Huippuhetki tarkoittaa minulle sellaista aivan täydellistä aikaa ja paikkaa. Huippuhetki ei välttämättä ole kuvauksellisesti se kaunein, mutta siitä jäänyt fiilis ja muistot ovat unohtumattomat.

Huippuhetken synonyymi voisi olla kohokohta.

Mutta kurkistetaanpa niihin mun reissujen kohokohtiin.

Mont Choicy Beach | Mauritius 12/2016


Ostettiin tienvarresta äärettömän mehukkaita litsejä ja köröteltiin skootterilla biitsille seuraamaan auringonlaskua Mauritiuksella. Onnellisina, tahmein käsin ja kilo hiekkaa taskuissa palattiin hotellille.


Longyearbyen | Huippuvuoret 9/2016

Se tunne kun pizzan jälkeen päätätte hetken mielijohteesta kiivetä läheiselle vuorelle. Kirosin meidät jo alimpaan mutta istahdettaessa alas ja katsellen turkoosia vettä ja tulitikkutaloja vain kiven heiton päässä Pohjoisnavalta, ei voinut muuta kuin olla aika pirun onnellinen.

Högklint | Gotlanti 7/2016

Se hetki kun sinut ylipuhutaan menemään tuonne korkealle kielekkeelle ja tajuat että sä uskalsit!!

Prahan linnalta | Praha 3/2016

Miljoonan rappusen jälkeen kohtaat tällaiset maisemat, et voi muuta kuin kiittää reisilihaksiasi hyvästä työstä!

Kööpenhamina 7/2016

Köpiksessa oli parasta ehdottomasti pyöräilykulttuuri ja helteisen pyöräilypäivän päätteeksi tämä mansikka-iceshake maistui vaan niin taivaalliselle!



Millaisia huippuhetkiä teillä oli viime vuoden reissuilla? :)


___________________________________________________________


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday - tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Muru Mou

____________________________________________________________


perjantai 29. heinäkuuta 2016

SOUVENIRS: Upea Gotlanti

Högklint, about 50m over the sea

Streets of Visby

View of Visby from St. Lars Ruin

City Wall


Enjoying the summer day in Visby

St. Drottens ruin

Streets of Visby

St. Drottens ruin

Old viking grave in Tofta

Högklint

Gnisvärdin kalastajakylä

Gnisvärdin kalastajakylä

Saaren ainutlaatinen kalkkinen maaperä

Stenkumla Church

Stenkumla medieval church

Stenkumlan keskiaikainen kirkko

Stenkumlan kirkon piha

Roses of Visby

Streets of Visby

Streets of Visby

Looking after fossil stones at Gnisvärd beach

My viking and me in Almedalen

Me vietettiin maanantaina ainutlaatuinen päivä upeassa Visbyssä, Gotlannissa. Matka oli syntymäpäivälahjani mieheltäni. Kyseessä oli siis ihan miniloma, eli kahden yön risteily Helsingistä Visbyhyn Tallink Siljan Europa laivalla. 

Risteilyt eivät ole koskaan kovin paljo kiinnostaneet minua (minusta laivassa on äärettömän tylsää ja en harrasta änkyräkännejä, jota laivalla pitäisi varmaan harrastaa että siitä tulisi kivaa = eli minusta siellä ei ole mitään tekemistä ) ja yleensä Tallinnaankin olen halunnut vaan mennä nopeasti yli ja yöpyä laivan sijaan Tallinnassa. Tällä kertaa kun kohteena kuitenkin Visby niin saatoin jopa lähteä risteilylle.

Tällaisiin Visbyn risteilyihin tutustuin ensimmäistä kertaa keväällä kun sähköpostiin taisi tupsahtaa jonkin matkatoimiston mainos. Hinnaksi ilmoitettiin silloin muistaakseni jotain 190euroa, joka silloin tuntui jo aika edulliselta. Lähdöt olivat joka kesäsunnuntai ja paluu tiistaina. Hieman ennen syntymäpäivääni heinäkuun alussa eksyin Matkapoikien sivuille ja yllätyksekseni muutama heinäkuun lähtöjen hinnoiksi oli ilmoitettu 130€/nenä, joka tuntui heti todella edulliselta. Risteilyhintaan kuului matkan lisäksi myös buffet päivällinen meno sekä paluu matkalle ja lisäksi aamiaisbuffet. Tämähän tarkoitti ettei matkalla tarvitse käyttää rahaa juuri ollenkaan ruokaan. Ja sehän kuulosti budjettimatkaajalle oikein hyvältä. Matkabudjettimmehan oli pieni jo alun alkaen koska käytiin jo heinäkuun alussa (superkalliissa) Kööpenhaminassa. (Köpiksen reissusta voi lukea täältä)

Lähdettiin siis reissuun sunnuntai-iltana ja ilta vietettiin laivalla viettäen aikaa kannella ja nauttien buffetin antimista. Seuraavan aamuna laiva oli Visbyssa noin klo. 10.00. Mietin pitkään matkasuunnitelmaa ja otin selvää kaikenlaisista nähtävyyksistä. Eniten minua kiinnosti Gotlannissa Fårön raukit, Högklint jyrkänne, Visbyn historiallinen kaupunginosa unohtamatta paikan Viikinki-historiaa. Mehän ollaan mieheni kanssa ihan koukussa Vikings-sarjaan.

Koska meillä oli ainostaan yksi päivä (klo.10.00-20.30) aikaa tutustua Visbyhyn ja Gotlantiin niin tulin siihen tulokseen että parhaiten saamme käsityksen paikasta varaamalla muutaman tunnin ohjatun retken, joka vie kaupungin ulkopuolelle sijaitseviin eniten kiinnostaviin kohteisiin ja että loppu päivä voidaan tutustua omatoimisesti Visbyn kaupunkiin. Tämä osoittautui loistavaksi ratkaisuksi ja tuntuu että teimme, koimme ja näimme päivän aikana todella kattavasti. Fårön raukit oli pakko jättää väliin ajanpuutteen takia mutta Matkapoikien kautta varaamaamme neljän tunnin pituisella Kaunis Gotlanti - retkellä pääsimme tutustumaan Almedaleniin, Stenkumlan keskiaikaiseen kirkkoon, Nygårdin-lammastilaan, Högklint-jyrkänteelle, Viikinkihautaan Toftassa sekä lopuksi Gnisvärdin kalastajakylään ja sen fossiilikiviseen uimarantaan, josta sai kerätä löytämiään fossiilikiviä. Retkestä maksoimme yhteensä 84€, joka oli mielestäni kallis mutta hintansa väärti. Emme olisi omatoimisesti pystyneet tutustumaan paikkaan yhtä monipuolisesti tuossa ajassa.

Retken jälkeen aloitettiin Visbyn valloittaminen omatoimisesti jalan. Bussi jätti meidät kaupungin kehämuurin Österport-nimiselle portille, josta lähdimme kävelemään kohti Innerstad (muurin sisäpuolella olevaa vanhaakaupunkia). Loppupäivä otettiin rennosti ja ihailtiin Visbyn kapeita runsaskasvillisia katuja. Pysähdyttiin juomaan yhdet torin laidalla olevaan kahvilaan ja nautittiin vaan olostamme. Juomien jälkeen tutustuttiin torikojuihin mistä olisin niin halunnut ostaa lampaantaljoja ja kauniita koruja! Piheydessäni en sitten raaskinut ostaa mitään ja jatkettiin kiertelyä. Eksyttiin muun muassa St. Drottens ja St. Larsin raunioille, joista jälkimmäisessä oli todella jännittävät rappuset, joita pitkin pystyi kiipeämään korkealle tasanteelle ja kiertää lähes koko raunio. Kaiken kiertelyn ja myöhäisen lounaan jälkeen palattiin onnellisena takaisin satamaan ja laivalle.

Olen hyvin iloinen tästä meidän matkasta ja onnellinen että ehdittiin nähdä niin paljon vain yhdessä päivässä. En voi muuta kuin suositella jos muitakin kiinnostaa tällainen nopea irtiotto arjesta - yhdessäkin päivässä ehtii paljon kun hyvin suunnittelee! Tämä vaihtoehto sopi myös budjettimatkaajalle. Gotlanti on kyllä niin kaunis ja mielenkiintoinen että palaisin sinne takaisin koska vaan. Haluaisin nimittäin ehdottomasti seuraavalla kerralla tutustua saaren pojoisosassa sijaitsevaan Fårön-saareen ja Siniseen laguuniin.



torstai 14. heinäkuuta 2016

TRAVEL FEVER: Visby, Gotlanti

Kuva lainattu täältä.

Kuva lainattu täältä.

Kuva lainattu täältä.

Tässä ollaan juuri ja juuri palauduttu edelliseltä reissulta ja kohta pukkaa jo toista reissua perään. Voi tätä onnen määrää :D Tuli sen verran hyvä matkatarjous (hmm, ei se kyllä ollut edes mikään tarjous?) vastaan kun surffailin taannoin netissä, ettei tätä pystynyt ohittamaan. Ja minullahan oli tuossa sopivasti juuri synttärit niin miehellä ei ollut vaikeata keksiä lahjaa. Me lähdetään nimittäin tänä kesänä vielä minireissulle Gotlantiin!! 

Saari olisi varmasti viikon parin arvoinen kierrellä autolla tai pyörällä, mutta jo kauan seuranneeni matkoja Gotlantiin olen tullut siihen tulokseen ettei se sovi oikein meidänlaisille budejettimatkaajille, jotka kuitenkin hostellin ja teltan sijaan vaativat lomalta tasokasta hotellia ja hotelliaamiaisia - tietenkin pilkkahintaan.:D Mutta ehkä vielä joskus lähdemme tänne pidemmälle reissulle.

Tällä kertaa kyseessä ihan miniloma. Ja se kelpaa itseasiassa mainosti ja olen siitä aika innoissani! :) se saa olla sellainen muutaman päivän kiva irtiotto arjesta. On myös hauskan haastavaa miettiä matkaohjelmaa kun aika saarella on rajallinen. Miten siis nähdä niin paljoin kuin mahdollista tekemättä kuitenkaan ajasta siellä liian suorittamista? Ja tietysti pienellä budjetilla. Tällaista onkin kiva pähkäillä :D Islannin matkamme muutama vuosi sitten oli todella intensiivinen mutta minusta me saatiin hyvällä suunnittelulla siitä kuitenkin kaikki mahdollinen irti ilman että oli juostava koko ajan. 


Onko siellä toisella puolella Gotlannin kävijöitä? Otetaan mielellään kaikenlaisia nähtävyys ja kahvilavinkkejä vastaan :)