SOCIAL MEDIA

PALESTIINANLAUKKA

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

kukkivaa

globen lightning minicobbler

palestiinanlaukka

kukkivaa.fi

puusohva

wieniläistuoli

harmaa keittiö

Heippa! Mitä kuuluu? 

Täällä olen vietellyt aika leppoista vapaapäivää. Tai leppoista ja leppoista. Yritin olla tänään vähemmän huolestunut vaikka aika vaikeata se on tässä elämän- ja maailmantilanteessa. Mutta hetki kerrallaan toivoen parasta. 

Tämä bloginkin kirjoittaminen on tuntunut tosi vaikealta viime aikoina. Kuvia saan tuotettua vaikka millä mitalla mutta sanat puuttuvat. Se ehkä johtunee siitä että elämässä on niin paljon uusia asioita  mietitään ja suunnitellaan tulevaisuutta nyt aika paljon monestakin eri syystä niin tämän hetken koti ja sisustaminen on jäänyt hieman vähemmälle. Mutta ehkä tässä kevään mittaan alkaa tapahtua... 

Tulevaisuuden suunnitelmista viis, yksi tämän päivän ilontuojista on ehdottomasti tämä Kukkivaa-kukkakimppu varsinkin kun sen palestiinanlaukka alkoi kukkimaan kimppu alkoi oikein säihkymään <3 





MUISTUTUS!
Alennuskoodi Matto.fi-verkkosivuille on vielä tämän kuun loppuun asti voimassa (31.03.2020)! Kuvissa näkyvä Sommar-juuttimatto saatu kaupallisessa yhteistyössä.



♡♡♡




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •

JUUTTIMATON LUMOISSA (+ALENNUSKOODI)

torstai 12. maaliskuuta 2020
Kaupallinen yhteistyö: Matto.fi

Matto.fi

Matto.fi

Matto.fi

Matto.fi

Matto.fi kokemuksia

pyöreä juuttihamppumatto

Matto.fi kokemuksia

Matto.fi

juuttimatto

Matto.fi

Matto.fi

pyöreä pöytä

juuttimatto

Kevättä ilmassa, sisustus innostusta rinnassa. Vai miten se nyt meni?

 Mutta arvaattekos mitä? Meillä on vihdoinkin keittiössä matto! ':D Keittiöstä on uupunut matto sen jälkeen kun löysin nettikirppikseltä tuon ihanan 5€ pyöreän pöydän.

Minä olen siis niitä henkilöitä, jotka mieltävät että matto ja verhot pitää olla. Toiset taas haluavat olla ilman ja sekin on ihan fine. Mutta vaikka minusta matot ja verhot pitää olla on minusta mattojen ja verhojen hankkiminen on yksi hankalimmista asioista sisustamisessa, ne kun on tavallaan yksi sisustuksen peruselementeistä ja määrittelevät tosi paljon huoneen tunnelmaa. Sen takia kun niiden valitseminen on niin hankalaa niin keittiö on jo pitkään kaivannut pyöreän pöydän alle mattoa mutta olen sen hankkimista lykännyt jo melkein puolitoista vuotta. En ole oikein tiennyt minkälaisen olisin halunnut eikä oikein sopivaa ole tullut vastaan etsinnöistä huolimatta.

Nyt olen kuitenkin kevätinnostuksessani päättänyt hankkia maton ja aivan ihana ja sopiva matto löytyikin blogiyhteistyön kautta Matto.fi - verkkokaupasta. Olin pitkään miettinyt että pitäisikö maton olla pyöreä vai suorakaiteen muotoinen ja selasinkin verkkokaupan Keittiön matto -kategoriaa moneen otteeseen. Suosikeikseni valikoitui juuttimatot, joista loppujen lopuksi valitsin tämän aivan super ihanan pyöreän Sommar -juuttihamppu maton, jonka halkaisija on 200cm. Se osoittautui ihan nappivalinnaksi kaikin puolin. Meillä toistuu pyöreät muodot sisustuksessa muuallakin, joten pyöreä matto oli oiva valinta jo sen puolesta ja juutti materiaalinakin minusta sopi loistavasti meidän muuhun sisustukseen tuomaan hieman rouheutta ja boheemisuutta. Matto on hyvä laatuinen ja yllätyksekseni tuntuu todella pehmeältä jalkojen alla - edellinen juuttimatto oli todella kova ja karhea, joten tämä yllätti todella positiivisesti!


Hankinta oli minusta onnistunut ja minusta keittiön tunnelma parani kertaheitolla - vai mitä mieltä sinä olet? :)



ALENNUSKOODI
Haluaisitko sinäkin Sommar-juuttihamppumaton tai löytyikö kenties heidän valikoimastaan joku muu ihana matto kevääksi? Koska itse olin mattoon niin tyytyväinen haluttiin Matto.fi - verkkokaupan kanssa antaa lukijoilleni myös mahdollisuuden ostaa verkkokaupasta alennetuin hinnoin. Alennuskoodilla ida20  saat -20% alennusta koko verkkokaupan valikoimasta (myös alennetuista tuotteista!). Alennuskoodi on voimassa 31.03.2020 saakka.


Ei kun mattokaupoille hopi hopi! :)


♡♡♡




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •

SYYSTUNNELMAT KUISTILLA

torstai 19. syyskuuta 2019
Kaupallinen yhteistyö: Preeco.fi

Syksy alkaa pikku hiljaa lähestyä ihan toden teolla. Aamulla sai nimittäin jo skrapata auton ikkunat ja kivan kipakat ilmat ollut jo monta päivää. Vaikka ollaanhan me nyt syyskuussa saatu nauttia aika kivoista kesäkeleistäkin. Ei tarvitse katsoa kuin kaksi viikkoa taakse päin kun oli melkein helletta.

Takapihan kuisti onkin aina ollut oma suosikkipaikka pihalla eivätkä viilenevät säätkään ole saaneet minua sieltä pois.

Preeco
Polyrottinkinen riipputuoli on kaunis mutta myös säänkestävä.

Preeco kesäkalusteet
Takapihan kuisti onkin oma suosikkipaikka kesällä - eikä se koe inflaatiota näin syksylläkään.

Preeco

Preeco
Taitaa tämä olla Hemmonkin lempparipaikka nykyään :D

Preeco
Hemmo - If I like it, it's mine!

Riipputuoli

Preeco
Kuistin käyttöä voi pidentää syksyllä pakatessa mukaan lampaantaljan alle ja torkkupeiton hartioille.

Preeco

Preeco

Riipputuoli
Kuppi kuumaa syyssäähän.

Preeco

Syksyn tunnelmaa

Takapihan kuisti

Polyrottinkinen riipputuoli

Ja kelpaahan tuolla kuistilla nyt ollakkin! Kesäisen talonmaalausprojektin myötä takapihan kuisti kokikin ansaitun pienen ilmeen kohennuksen entistä kutsuvammaksi. Nimittäin yhteistyön merkeissä Preeco - verkkokaupan kanssa kuistille löytyi aivan täydellinen musta JUSSI - riipputuoli vanhan jo hieman kulahtaneen tilalle. Uusi riipputoli on siis polyrottinkia, mikä tekee siitä säänkestävän sekä helpon puhdistaa. Tuolin mukana tuli neljä metriä pitkä sisalköysi sekä mukava istuintyyny. 

Preeco on siis vuona 2011 perustettu kotimainen verkkokauppa, jolla laaja valikoima tuotteita muun muassa kesäkalusteita mutta myös muita tuotteita pihalle ja puutarhaan, kodinsisustusta, työkaluja, harrastusvälineitä ja lemmikkitarvikkeita. Eli vähän kaikkea kaikille. Kovasti jäi kutkuttamaan muun muassa heidän valikoimastaan löytyvät pizzauunit tai kompostorit.

Kuten jo aikaisemmin kerroin takapihan kuisti on ollut ahkerassa käytössä meillä tämän syksyn. Kuistin käyttöikää voikin helposti pidentää syksylle lampaantaljoilla, torkkupeitoilla, tyynyillä sekä lyhdyillä. Itse toin kuistille syystunnelmaa ruskealla lampaantaljalla, okran värisillä torkkupeitolla ja tyynyllä sekä pihlajanoksilla. Kuppi kuumaa teetä tai kaakaota sopii myös täydellisesti tunnelmaan :)


🍂Syksyistä päivää kaikille! 🍂


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •


PIRISTYSTÄ SISUSTUKSEEN POSTER STOREN JULISTEILLA (+ALENNUSKOODI)

torstai 25. huhtikuuta 2019
Kaupallinen yhteistyö: Poster Store
*Postauksen lopussa sinulle alennuskoodi


Heippa ja mahtavaa perjantaita kaikille!
Sain mukavan mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Poster Store - yrityksen kanssa, jonka ansiosta meidän koti sai kivaa uutta piristystä vähän joka huoneessa julisteiden merkeissä!

Julisteet ja seinätaide ovatkin yksi helpoimmista tavoista uudistaa sisustusta ja luoda uutta ilmettä kotiin pienellä vaivalla.



Poster Store on siis vuonna 2014 ruotsalaisten veljesten Oskar ja Tobias Renlundin perustama yritys, jonka perimmäinen idea on tuoda taide kaikkien saataville olematta kuitenkaan liian kallista! Oskarin intohimo suunnitteluun ja Tobiaksen palo yrityksen rakentamiseen on johtanut menestykselliseen laajentumiseen jo yli kymmeneen Euroopan maahan.

Julisteet painetaan Tukholmalaisessa Lessebo Brukin paperitehtaalla. Erityisesti pidän huomionarvoisena sitä että Poster Store toimii eettisesti ja ympäristöystävällisesti ottaen huomioon luonnon. He ovat nimittäin ansainneet ja kantavat Pohjoismaista Joutsenmerkkiä*. Sen lisäksi kaikki julisteet painetaan kestävälle ja korkealuokkaiselle paperille, jolla on vastuullisen metsäalan FCS-ympäristömerkki.


 *WAU! Pohjoismainen Joutsenmerkki on muuten on yksi Euroopan tiukimmista ympäristömerkeistä!


Poster Storen valikoimasta löytyy valtava valikoima erilaisia julisteita sekä julisteille sopivat metalli- tai puukehykset kauniilla ja kestävällä pleksilasilla. Julisteita voi selata kategorioittain, esimerkiksi omat suosikkini löytyivät luontoaiheiset sekä hieman yllättäen keittiötaulut osiosta!

OLOHUONE


Olohuoneeseen olen pianonurkkaukseen miettinyt jo monesti uutta taulua tai taulukollaasia vanhan Ylva Skarpin - taulun tilalle. Aluksi kaavailin seinälle kollaasia mutta loppujen lopuksi valitsinkin sitten yksittäisen ison 50cm x 70cm kokoisen Tree Rings - niminen julisteen, joka vain sykähdytti sieluani kaikilla tavoilla. Ensinäkin tykkään puusta elementtinä, mutta tässä kuvassa kohtasivat täydellisesti myös muodot ja väritys eikä se tarvinnut rinnalleen muita.

KEITTIÖ


 

Taulut eivät minusta kuulu vain olo-tai makuuhuoneeseen vaan niitä voi olla ympäri kotia. Siksi ostoskoriini päätyi myös julisteita muun muassa keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen. Keittiön tasolle nojaamaan valitsin hauskan Beef Cuts - julisteen sekä pienen Bon Apetit-kortin. Selkeät mustavalkoiset taulut sopivat minusta meidän rennosti sisustettuun keittiöön kuin nakutettu.

*Vinkkinä! Tauluja ei tarvitse aina ripustaa seinälle, vaan ne näyttävät hyvältä niin ikään nojaillen keittiötason päällä tai vaikka avohyllyllä!

KODINHOITOHUONE 

Suosikikseni Poster Storen valikoimasta valikoitui ehdottomasti tämä kuvassa näkyvä iso Laundry Guide - juliste mustilla kehyksillä. Siitä tuli ehdottomasti kodinhoitohuoneen katseenvangitsija enkä voisi olla enempää tyytyväinen. Taulu kruunaa kodinhoitohuoneen ilmeen jo nyt mutta en malttaisi odottaa lopputulosta, kun kodinhoitohuone on pintarempattu ja juliste pääsee vielä paremmin oikeuksiinsa!

*Vinkkinä! Kaakeli ja kiviseinille on välillä vaikea ripustaa tauluja. Kodinhoitohuoneeseen ei haluttu porata reikää kaakeliin, joten taulu ripustettiin katosta koukulla ja siiman avulla!


ALENNUSKOODI
Poster Store halusi muistaa lukijoitani alennuskoodilla, jolla saat 30% alennuksen julisteista kun teet tilauksen 07.05.2019 mennessä. HUOM! Alennus ei koske Selection - osion julisteita.
Käytä koodia: IDAHHH30 



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

KODINHOITOHUONEEN SISUSTUSSUUNNITELMA

tiistai 23. huhtikuuta 2019
Hauskaa tiistaita!
Ei voi muuta kuin huokaista ihastuksesta kun pitkä viikonloppu pääsiäisen merkeissä on takana. Miten ihana pääsiäinen taas olikaan, se koostui meillä lyhykäisyydessään perheestä ja hyvästä ruuasta ja pihapuuhista. Ja mitkä ilmat! Ulkona pärjäsi jo t-paidassa tai ainakin paljain nilkoin. :)

Kevätinnostuksissäni olen myös ihan tosissani miettinyt että kodinhoitohuoneen pientä pintaremppaa. Kodinhoitohuone on talomme oikeastaan ainoa huone jolle emme ole asumisemme aikana tehneet kovinkaan paljoa mitään. Se on todella haasteellinen huone koska se on hyvin kapea ja pitkä ja sinne on mahdutettu niin pyykinpesukoneet, lämminvesivaraaja sekä meidän talon toinen vessa lavuaareineen. Sitten siellä on ovet niin ulos terassille kuin kylpyhuoneeseen. Siinä pitäisi sitten vielä pystyä kuivattamaan pyykkiä ja jotain säilytystäkin pitäisi olla muun muassa pyyhkeille. Eli hyvin haasteellinen paikka sanoisin.

Kodinhoitohuone sisustus
| Julisteet, Poster Store | Valaisin, Lokki | Itämainenmatto, Ikea | Lasipurkit, Old School Lifestyle | Kasvit, Plantagen | Säilytyskorit, Jysk |

Yksi kuitenkin iso ja hyvä muutos kodinhoitohuoneeseen saatiin aikaan muutama vuosi vessarempan jälkeisissa remppahöyryissä, nimittäin mies teki meille pitkän rautatangon kattoon pyykinkuivatukselle pyynnöstäni. Tämän tarkoitus oli päästä eroon maailman ärsyttävimmistä siirrettävistä kuivaustelineistä ja vähentää kuivauksen aiheuttamaan pinta-alaa, kun saa suurimman osan vaatteista suoraan henkareille kuivumaan.

PINTAREMONTTI
Minulla on kuiten ollut jo monta vuotta mielessä että haluaisin vähän pintarempata meidän kodinhoitohuoneeta. Koska seiniä tai lattiaa ei kannata alkaa vaihtamaan, on mielessäni ollut kaakeleiden maalaaminen, mikä voisi olla toimiva piristysruiske kodinhoitohuoneeseen. Haluaisin kodinhoitohuoneeseen hieman samaa tummaa fiilistä mitä meillä on muuallakin kodissa, eli mustan lattian ja tumman harmaat seinät.

UUSI PYYKINPESUKONE, TASO sekä ALLAS HANOINEEN
Jos olisi haltijakeiju toteuttamassa kaikki toiveeni vaihtaisin mielelläni kaikki kalusteet ja koneet koko mustiksi mutta koska kuivausrumpu ja pesukone on kuitenkin valkoiset niin kaapit kannattaa silloin myös pitää valkoisina. Suunnitelmissa olisi kyllä myös meidän vanha pyykinpesukone sivusta täytettävään ja työtaso, jotta saataisiin enemmän laskutilaa ja sen myötä asennettua myös allas hanoineen tasolle. Olen aina kironnut sitä ettei kodinhoitohuoneesamme ole sellaista isoa allasta missä voisi pestä esimerkiksi siivoustarvikkeita tai pihapuuhissa multaantuneita käsiä.

SISUSTUS
Kodinhoitohuonetta haluaisin kuitenkin hieman sisustaa. Ensinäkin pitkä punainen itämainenmatto olisi aivan mahtava lattialle tai sitten jonkinlainen juuttimatto tuomaan lämpöä harmaa-mustaan sisustukseen. Valaisimeksi haluaisin meidän vanhan Lokki-valaisimen ja Pinterestissä törmäsin kivaan ideaan säilyttää pyykkipoikia lasipurkeissa, esimerkiksi vanhat Karhulan lasin keittiötölit sopisivat tähän ihan loistavasti. 

Kodinhoitohuonetta olisi kiva sisustaa vähän enemmänkin ja tuoda sinne esimerksi muutaman kaktuksen sekä haluaisin ehdottomasti tuollaisen ison Laundry Guide - julisteen seinälle katseenvangitsijaksi! Huoneen henkeen sopisi minusta myös kasvi-aiheiset taulut. Säilytyksessä suosisin luonnonläheisiä värejä ja materiaaleja, kuten juuttia ja meriruohoa.



Mukavaa alkavaa viikkoa sinne siis! Onneksi vajaa työviikko edessä niin tällä kuin ensiviikollakin :)  



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •


VALOKUVASEINÄ ( +ALENNUSKOODI )

perjantai 21. joulukuuta 2018
Yhteistyössä: Rajala Pro Shop

Heippa ja hyvää perjantaita! :)
Meillä on ollut aina kotikotona paljon valokuvia seinillä - on koulukuvia ja vanhoja mustavalkoisia isovanhemmista ja heidän isovanhemmista. Jatkoin tunnollisesti perinnettä ja valokuvia meillä oli myös meidän edellisissä asunnoissa mutta jostain syystä ne ovat tyystin jääneet kun muutettiin tähän taloon. Aika paljon toisaalta ollaan tehty muutoksia tässä asunnossa niin ehkä ne ovat vaan odottaneet omaa aikaansa ja paikkaansa.

Nyt tuntuu viimein että on aika saada vähän valokuviakin seinille.


Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Työhuone sisustus

Olenkin jo monesti kertonut täällä blogin puolella että olen suunnitellut että voisi muutaman valokuvan seinälle laittaa. Olen vatvonut että haluanko valokuvat kehykseen vai ilman vai olisiko ratkaisuna kuitenkin canvastaulut? Tällä kertaa mentiin silleen sitä kultaista keskitietä eli tavallaan kehyksillä mutta kuitenkin ilman. Ihastuin kovasti Rajalan instakuva * 10cm x 10cm valokuvakokoon ja päätin totetuttaa niiden avulla vierashuoneen/työhuoneen seinälle pienen valokuvakollaasiseinämän niin että teippasin kuvia kiinni sattuman varaisesti ja kivannäköisesti kalkkimaalilla maalattuun korkkitauluun. Korkkitaulun avulla valokuvat pysyvät tavallaan kehystettynä mutta ne voi kuitenkin sijoittaa miten haluaa. Korkkitaulu on myös helppo maalata ja sen voi maalata myös saman väriseksi kuin seinä on jolloin se tavallaan ei erotu seinästä samalla tavalla.

Valokuviksi valtisin vanhoja kuvia jostain kivoista hetkistä tai muistoista. Siellä on muun muassa kuvia meidän ensimmäiseltä yhteiseltä ulkomaanmatkalta tai siitä kun Hemmo tuli taloon, ihansta iltapyörälenkistä ja isosta kimpusta lempparikukkiani lupiineita. Tai kuva eräästä kauniista elokuisesta työpäivän aamusta kun jäin ihailemaan auringonnousua ja kukkien päälle tullutta kastetta.


Sellaisia kauniita hetkiä elämässä.


Alennuskoodi:
Saat lukijanani alennuskoodilla I40N1 20% alennuksen Rajala Pro Shopin kuvapalvelun tuotteista!

*valokuvat saatu yhteistyön merkeissä. Bloggaaja ei hyödy linkkien klikkauksesta.

LUE MYÖS POSTAUS MUISTOT JOULULAHJOIKSI (täältä*)



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle • 


MUISTOT JOULULAHJOIKSI + ALENNUSKOODI

keskiviikko 12. joulukuuta 2018
Yhteistyössä: Rajala Pro Shop

Heippahei ja hauskaa keskiviikkoa!
Tiedättekö muuten sen tunteen kun löytää vanhan valokuva-albumin ja sitten sitä jumittaa selaamaan sitä tunti tolkulla? :)

Muistan nuorempana viettäneeni lukuisia tuntia selaten vanhempien vanhoja valokuvia kellarissa. Jokin niissä kiehto kovasti ja olenkin ollut varsin innokas valokuvaaja siitä asti kun 12-vuotiaana sain ensimmäisen oman kamerani. Se oli sellainen pieni ja halpa filmikamera. Sillä monta vuotta kuvailin ja aina yhtä jännittävää oli käydä valokuvia teettämässä.

Tämä legendaarinen kamera oli myös mukana rippileirillä Virossa. Silloin kamera veteli jo viimeisiä ja sen jälkeen kamera taisi vaihtua digikameraan eikä sen jälkeen kuvia ei olekkaan tullut teetettyä juuri ollenkaan - mikä on kyllä todella harmi. Minulta taitaa löytyä vaan yksi valokuva-albumi kotoa ja sekin päivitys on jäänyt sinne 90-luvulle.

Canvastaulut Rajala Pro Shop

Digikuvat paperikuviksi

Rajala Pro Shop kuvapalvelut

Valokuvat albumiin

Rajala Pro Shop

Yhteistyön merkeissä Rajala Pro Shopin kanssa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja teetättää valokuva-albumillisen vanhoja valokuvia* nuoruusvuosilta tähän päivään ja tehdä niistä oikeat albumit! Koska minun lähes kaikki nuoruusajan kuvat löytyvät digimuodossa tietokoneelta niin Rajala Pro Shopin kuvapalvelun kautta pystyi helposti tilaamaan digikuvista paperiversiot kuin valokuvakalenterin mutta niistä olisi voinut myös teetättää halutessaan suurennokset, kuvakirjat kuin canvastaulut!

Tilaaminen käy helposti luomalla asiakastili, valitsemalla tuote ja sen jälkeen lataamalla kuva ohjelmaan. Ohjelma asettelee kuvan automaattisesti mutta sitä pystyy silti vielä kääntämään ja rajaamaan oman mielen mukaan sekä valitsemaan haluatko kuvat kirkkaalle paperille vai mattapaperille. Ohjelma myös ilmoittaa oranssilla huutomerkki-symbolilla että jos valitun kuvan laatu on suositusta heikompi. Tämän jälkeen kun olet tyytyväinen niin ei muuta kuin tilaa ja vahvista ja kuvasi siirtyvät suoraan ostoskoriin. Tässä vaiheessa voi vielä jatkaa ostoksia.

Muistot ja valokuvat sopivat loistavasti joululahjoiksi ja suosikkini on ollut jo monena jouluna antaa mummolleni valokuvakalenteri* joululahjaksi. Kalenteri sopii tietenkin myös vaikka omille vanhemmille tai vaikka kummitädille annettavaksi. Kalenterin teemaa voi vaihdella vuosittain, välillä voi olla uusia kuvia ja seuraavana vuonna voi olla vaikka vanhoja kuvia. Tai mikä olisikaan kivempi joululahja ystävälle kuin itseväsätty valokuva-albumillinen tai miksei valokuvakalenterillinen nuoruusajan kuvia?


Alennuskoodi:
Minä sain siis päivitettyä valokuva-albumini 2010-luvulle - wuhuu! :D
Jos sinäkin haluat päivittää valokuva-albumisi tähän päivään tai ehkä tilata joululahjaksi muistoja omista valokuvista saat lukijanani alennuskoodilla I40N1 20% alennuksen Rajala Pro Shopin kuvapalvelun tuotteista!



*valokuvat ja valokuvakalenteri saatu blogiyhteistyön kautta





SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •